Täällä taas!

3.7.2015

IMG_4564

Varsinainen kesälomani Välimeren tuoksuissa on nyt ohi, mutta onneksi Suomen kesä näyttäisi olevan vasta edessä päin! Kaksiviikkoinen reissu oli toden totta rentouttava, joten kyllä nyt jaksaa paiskia töitä loppukesän ja ottaa kaiken irti niistä muutamista vapaapäivistä. Nizzan seutuvilla ei tosiaan helteistä ollut puutetta, joten vaikka en sen kummemmin ruskettunutkaan, niin lämmöstä sain kyllä nauttia ihan koko kesän edestä. Minusta loma on onnistunut, kun sen lopussa tuntuu mukavalta palata kotiin ♥.

IMG_4525

Huomenna suuntaan ekoille festareilleni Ruisrockiin, enkä kyllä voisi olla iloisempi kun vielä sääkin näyttäisi suosiva, heh. Mielenkiinnolla odotan, kuinka hyvin nämä kesäfestarit imaisevat minut mukaansa. Eilen jo luettelin poikaystävälleni kauheskenaarioita kilmoterien pituisista ruokajonoista ja käyttökelvottomista pajamajoista, mutta oikeasti olen tosi innoissani! Festareilla kuuluu ottaa rennosti eikä murehtia pikkujutuista, eiks vaan? :D  

IMG_4547

Lomakuvia tuli otettua hienoinen määrä, joten niiden läpikäymisessä saattaa mennä hetki jos toinenkin, mutta onhan tässä aikaa. Ajoittainen välimatka siihen normiarkeen tekee kyllä kaikin puolin hyvää, sillä nyt on taas ihan uutta intoa bloginkin päivittelyyn (saattaa titenkin johtua materiaalin paljoudestakin, krhm...) :). Reissulla tuli myös kuvattua aika paljon videota, joten fiilisvideota tiedossa - editointi on niin kivaa! Tulossa siis kokemuksia Nizzasta ja Villefranche Sur Meristä, jotka kumpikin olivat kyllä aivan ihastuttavia paikkoja.

Aurinkoista viikonloppua kaikille, nyt nautitaan Suomen lämmöstä ja kesästä! ♥

IMG_4538

IMG_4572



2 kommenttia

Copyright © BLUE ZONE
Design by Fearne