Mikä blogi?

17.10.2014

Minulta meni kauan ennen kuin tajusin blogien idean. Vielä kauemmin meni siihen, että aloin lukemaan yhtäkään (jollei pikkusiskoni kirjoittamaa lasketa). Lopulta sitten itse loin yhden. Kaikki tämä on siis ollut varsin pitkällisen kypsyttelyn tulosta.

Pidän blogien lukemisesta, sillä a) pidän lukemisesta ja b) pidän valokuvauksesta. Blogeissa nämä kaksi asiaa voidaan yhdistää saumattomasti. Usein sen varsinaisen huomioni blogeissa vievät kuitenkin niiden kuvat. Olen aina pitänyt valokuvauksesta ja valokuvien katselusta. Kauniita kuvia tuijotellessa voisi vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Niistä jotenkin inspiroituu ja löytää uusia ideoita mm. sisustukseen tai pukeutumiseen.

Aluksi tämä blogi oli minulle paikka, johon pystyin laittamaan ottamiani kuviani. Pieni kuvapäiväkirja tai jonkinlainen galleria. Ensimmäisestä postauksesta on kohta kulunut jo vuosi. Nyt tuntuu, että blogini voisi olla vielä vähän enemmänkin. Sisältää enemmän tekstiä ja enemmän ideaa. Samalla vähän kehittyisi oma kirjoitustaitokin. Pääasiassa aion kuitenkin kuvittaa tätä samalla tavalla kuin ennenkin. Kuvia elämästäni, kuvia läheisistäni tai oikeastaan mistä tahansa mistä olen milloinkin sattunut inspiroitumaan. Samalla voin vain toivoa, että ehkä joku toinenkin saisi jotain irti näistä otoksistani ja sepustuksistani. Eli jos tätä joku sattuu lukemaan, niin palaute ja kommentointi kommenttiboksiin olisi oikein mukavaa. :) Kiinnittävätkö ihmiset blogeissa huomiota enemmän tekstiin vai kuviin vai ovatko ne yhtä tärkeitä kokonaisuuden kannalta?
  IMG_1011

IMG_1003

IMG_1019

IMG_1028

IMG_1004

Lähetä kommentti

Copyright © BLUE ZONE
Design by Fearne